On ne, voi sentään. Vieläkin olen niin iloinen, että tuossa nuo nyt ovat :) Ja miten mainioita on, että voin sanoa, että kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin. Pirkko hoitaa homman niin hienosti, että me vaan käydään välillä vilkaisemassa, että kaikki on kunnossa ja huolehditaan, että Pirkko saa ruokaa, juomaa ja pääsee hädilleen. Toki alustoja vaihdetaan, punnitaan ja tuollaista perussettiä. Välillä joku pikkupurilas on eksynyt ja pitää meteliä itsestään jolloin me ollaan autettu tyyppi takaisin mestoille. Ja sitten juu, tuleehan tuota välillä käytyä koomailemassa pentulaatikon vieressä. Niitä tuijottelee kuin takkatulta tai nuotioita. Mitään ei tavallaan tapahdu ja kuitenkin tapahtuu koko ajan. Onneksi Pirkko ei näytä olevan milläänsäkään, että sen seurana pentuhuoneessa istuskelee.
Pirkon maha ei mennyt lainkaan sekaisin, vaikka söi kaikki istukat. Hyvä juttu. Sillä on myös ihan hirmuinen ruokahalu ja ollaankin annettu sille useita kertoja päivässä nyt pieniä annoksia ruokaa. Saa starteria, mutta lisänä on myös saanut vähän jauhelihaa kun sitä nyt tuossa on. Olen myös vettä maustanut hieman ja tarjoillut sitä mammalle pentulaatikkoon. Oon huomannut, että ei oikein itse viitsi nousta juomaan pentujen vierestä. Ehkä on jo tottunut hyvään palveluun :)
Pasi on nukkunut nyt pari yötä pentuhuoneessa. Kuulemma on heräillyt muutaman kerran jotain eksynyttä kiljukaulaa palauttelemaan muun porukan luokse. On muuten hassua, että musta tuntuu, että se on aina tuo sama tyyppi, joka porukasta häviää omille teilleen. Se sama tyyppi myös päätyy usein kuvattavaksi. Tyyppejä ihmetellessä on tullut napsittua kuvia ja sitten kun niitä katselen jälkikäteen niin huomaan, että tuo sama jätkä posettaa puolessa niissä. Tän tyypin papereissa lukee toistaiseksi: klassisen värinen uros. Ja siitä hänet on tunnistettavissa. Tämä muuten syntyi ekana. Tai tokana heti enkelitytön jälkeen.
Mun äiti on ollut meillä nyt muutaman päivän ja kiva kun on ollut niin on saanut itse vähän toipua valvotuista öistä ja keskittyä näihin, mitä nyt on ollut tarvis. Äiti sanoo, että tunnistaa yhden pennun äänen. Kuulemma sillä on kantavin ääni. Tuo tyyppi on mustanenäinen tyttö. Musta nuo kuullostavat kyllä ihan samanlaisilta kaikki. Mutta äsken kun niitä punnitsin niin mustanenäinen tyttö kyllä karjui topakasti :)
Kaikilla on painot lähteneet mukavasti nousuun. Pentueen pienin uros painoi syntyessään n. 270g ja suurin pennuista, laikukas tyttö painoi n. 340g. Loput olivat jotain tuosta välistä. Ehkä tämän jo joskus kerroinkin.
Syntyivät muuten tässä järkässä (ja syntymäpainot kans):
1. uros, klassinen väritys, 310g
2. narttu, mustanenäinen, 322g
3. narttu, vaaleampi, iso musta laikku niskassa, 344g
4. uros, tosi musta!, valkoinen ykkönen- merkki niskassa, 323g
5. uros, pojista vaalein pää, valkoinen kalankuva niskassa, 273g
Kyllä nuo edelleen on ihan tunnistettavissa noista muutamista tuntomerkeistä. Ainoastaan ekana syntynyt poika ja tuo mustanenäinen tyttö sekaanatuvat helposti jos ei näe kuin niiden selät ja niskat. Vielä ei olla mitään työnimiä tyypeille keksitty. Tai joo, tuleehan niitä sanottua: klassikko, mustanenä, laikku, musta ja pikkupoika. Mutta ehkä jotain kivempaa jossain kohtaa.
Äsken huomasin, että napatapit olivat jo tippuneet tyypeiltä. Nopeaa toimintaa. Mustan pojan napa oli ainoa, jonka Pirkko sai nyperrettyä jossain kohtaa turhan lyhyeksi synnytyksen aikaan ja jouduimme sitomaan sen kun verta tuli hiukan. Ja samainen napa näytti äsken hiukan punoittavalta kun muilla ne olivat tosi siistit. Putsasin vähän, jospa se siitä. Seuraillaan nyt kuiteskin, että ei punoitus tuosta lisäänny.
Koitetaan napsia kuvia, jotka toivottavasti näkyvät tuon instagrammin kautta täällä blogissa. Pasi koitti äsken säätää hommia niin, että kuvat näkyisivät myös puhelimella sivulla vieraillessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti