arjen ihmettelyä

Miten nuo kehittyvätkään nyt vauhdilla. Koko ajan isommiksi, ketterämmiksi, äänekkäämmiksi, sottasemmiksi, äänekkäämmiksi, sottasemmiksi ja sanoinko jo, että äänekkäämmiksi. Ja ennenkaikkea hurmaavammiksi. Sotkuun liittyen, onneksi Pirkko tykkää kakasta. Pihallahan sen suurinta herkkua on jäätyneet pökäleet ja intohimoisesti se on toistaiseksi syönyt myös pentujen jätökset. Nyt on nimittäin niin, että kerrankin tuo kakansyöntiasia on jees. Antaa syödä vaan. Vähemmän sotkua, kivempi juttu. (Se on kyllä niin harmillista kun menivät muuttamaan hesaria. Nyt on niittiä ja pintaakin on puolet vähempi. Ihan tyhmää. Jos siis jotain haluatte kylään tulevat tuoda, niin lehtiä otetaan ilomielin vastaan!)

No mutta, meillä on käynyt melkoinen kuhina. Vieraita on käynyt nyt joka päivä ja kaikenikäistä vauvoista vaareihin.  Pennnut suhtautuvat vieraisiin lungisti, ne kömpivät syliin tai haastavat leikkiin. Tai mikä nyt on vireystila ja tilanne milloinkin vieraan saapuessa. Jotkut vieraista ovat nähneet vain nukkuvia penikoita. Ehkä ensi kerralla näkevät jotain muutakin. 

Pennut ovat vallanneet hiljalleen asuntoamme vähän joka puolelta. Ei olla vielä viritelty pentuaitoja olkkariin ja sekös tyypeille sopii, onhan se nyt kivempaa kun ei ole aitoja hidasteina. Saa nähdä miten  kaverit tyytyvät kohtaloonsa kun viritämme pentuaidat pian olkkariin. Saattaapi alkuun ärsyttää moinen tilan rajaus. 

Vieraiden ja meidän lisäksi pennut ovat ihmetelleet normaalia perhearkea. Siivousääniä, ruuanlaittoääniä, telkkaria ja ihan tätä perushommelia. Eino antaa mainion lisämausteen vaappuvan kävelemään oppivan lapsen elämästä. Lapsen, josta on ihaninta heitella kaikkea ja saada ääntä aikaan. Tai pitää ääntä ihan omasta takaa ihan omaksi iloksi. Eipä tulisi itselle mieleen hakata kaksinkäsin pentulaatikon seinää ja kiljua... ja tyypit vaan katsovat, että jahas, se on tuo tuossa, jatketaan unia. Tai tänään on ollut teemana metalikippojen yhteen hakkaaminen. Niistä lähtee todella mukava ääni. Auts. No, pennut katsovat ja käyvät nukkumaan. Ehkei huonoa elämään opettelua lainkaan. Pätmäniä purilaset pääsivät tänään tarkemmin tutkimaan ja musta tutkikin oikein tarkasti. Irroitin sen imeskelemästä Pätysen supermiespistoolia.. Toivottavasti kummallekkaan ei jäänyt isoja traumoja.

Yhdestä asiasta olen hiukan huolissani. Voikohan pentuja pussata liikaa? :)

Tässä kuva Pirkosta muutaman vuoden takaa. Että tälläistä voi olla tiedossa sitten jos äitiinsä tulevat.